THE INCREDIBLE FACE MASK

By Mia - 12.44

Sain testiin suuren suosion saaneen The Incredible Face Mask- kasvonaamion. Kasvonaamio mm. ehkäisee aknea, poistaa ylimääräistä rasvaa ja mustapäitä iholta, pesee pois kuollutta ihosolukkoa ja epäpuhtauksia, sekä antaa lopputuloksena kirkkaan ja raikkaan ihon! 
Myöskin näin kesäksi vinkkinä; koska naamio poistaa ihoon kiinnittynyttä kuollutta ihosolukkoa ja epäpuhtauksia, saa pitkäkestoisemman rusketuksen, jos käyttää kasvonaamiota ennen auringonottoa!!
Plussana myös, ettei kyseistä tuotetta ole testattu eläimillä! (-:
Kuulostaa siis aika hyvältä, eikö? Innolla lähdin naamiota testaamaan!
Tuote tulee 10M- pakkauksissa ja mukana tuli myös sivellin, jonka avulla naamio oli helppo levittää kasvoille. Tuo yksi pussi riitti koko kasvoille hyvin, mulla sitä itseasiassa jäi vähän ylikin!

Mulla ei lähtökohtaisesti iho oo missään huonoimmassa kunnossa, mutta nenän, leuan sekä otsan alueelta löytyy mustapäitä, jotka ei tunnu lähtevän sitten millään. Varsinkaan nenän alueella olevat. Muutamia näppyjä myös ilmestyy silloin tällöin ja mulle jääkin niistä helposti punoittavia arpia.
Toivoin tässä olevan helpostusta mun mustapää-ongelmaan!

Tässä siis ennen kuvaa!
Laitoin tuotteen pieneen kulhoon helpottaakseni sen levitystä. Ja ei kun levittämään!

Odotin kauheaa sotkua, sillä tuote on aika tahmeaa ja valuvaa. Mutta se levittyi kasvoille helposti eikä valunut minnekkään! Täytyi vain olla varovainen kulmakarvojen sekä hiusrajan kanssa. 
Naamion annetaan vaikuttaa 30-45min, riippuen kuinka nopeasti se kuivuu. Itse pidin sitä noin 40 minuuttia.

Aika siis repiä naamio pois kasvoilta ja katsoa tuloksia!
Oon aiemminkin kokeillut "peel off"- naamioita ja ne on yleensä irronneet helposti. Joten en yhtään osannut odottaa kuinka tiukasti tää naamio oli paikoittain kiinne mun ihossa! Pakko myöntää, että tuli ihan vedet silmiin sitä irrottaessa poskipäiden kohdalta, vaikka kuinka rauhallisesti ja varovaisesti sitä yritinkin irroittaa :-D Mulla se ei myöskään irronnut hienosti yhtenä kappaleena!

Iloiseksi yllätykseksi suurin osa mustapäistä nenän alueelta olivat hävinneet! Myöskin yllätyin kuinka kuulas mun iho oli tuon käytön jälkeen, kuten ehkä ennen ja jälkeen kuvista huomata saattaa. Myöskin näin parin päivän jälkeen iho näyttää edelleen tosi raikkaalle!
Varmasti tulen käyttämään jatkossa, jos en koko kasvoille niin edes tuohon nenän alueelle.

Siellä on varmasti tyyppejä joita kävi kiinnostamaan tää kyseinen tuote?
Teidän iloksenne mulla on teille 30% alekoodi MayBeautyn nettisivuille koodilla miakmask.
Tästä linkistä klikkaamalla pääsette suoraan ostamaan kasvonaamion ja saatte automaattisesti alennuksen ostoksistanne.

Yhteistyössä MayBeauty

  • Share:

You Might Also Like

0 kommenttia